Puulajipuisto

Tammi

Quercus robur

tammi.jpg  terhot.jpg

Ulkonäkö ja koko

Täysikasvuisen metsätammen rungon kaarna on syväuurteinen ja väriltään tummanruskea. Vahvat, pitkät haarat ovat yläviistoon ja sivulle siirottavia. Latvus on kupumainen. Kuluvan kesän kasvainranka on tavallisesti kalju. Lehtisilmut ovat pieniä. Nahkeahkot lehdet ovat kierteisesti ja korvakkeettomia. Lehtiruoti on tavallisesti 2–8 mm pitkä. Pariliuskainen lehtilapa on 10–15 cm pitkä, vastapuikea, tavallisesti herttatyvinen ja yleensä vain nuorena alta karvainen. Lehden liuskat ovat ehytlaitaisia, pyöreä- ja tylppäkärkisiä. Lehtilavan suonet ulottuvat sekä liuskojen kärkiin että niiden välisiin loviin. Hedekukinto on riippuva, monikukkainen norkko, emikukinto on pysty, 2–4-kukkainen norkko. Kukat ovat yksineuvoisia ja pieniä. Suomessa metsätammi kukkii myöhään kevällä touko-kesäkuussa. Hedelmä on maljamaisen kehdon ympäröimä kova 2–3 cm pitkä pähkinä eli terho. Pähkinät kypsyvät kukintavuonna. Metsätammen ruskaväri on pääosin keltainen, tai vaatimattoman kellanruskea. Tammenterhot ovat kypsiä eteläisen Suomen oloissa syyskuun lopulla, samaan aikaan ruskan kanssa. Puu pudottaa lehtensä talveksi, mutta, ruskeat, kuolleet lehdet pysyvät nuorissa puissa usein kevääseen saakka. Suurilla puilla lehdet tuntuvat varisevan herkemmin.

Suomessa metsätammi kasvaa tavallisesti 10–20 metrin, poikkeuksellisesti jopa 30 metrin pituiseksi. Etelämpänä Keski- ja Länsi-Euroopassa se voi kasvaa 40 metrin pituiseksi ja useita metrejä paksuksi jättiläiseksi. Suomen paksuin metsätammi lienee Piikkiön Lyydikkälässä kasvava hyvin huonokuntoinen puu, joka on rinnan korkeudelta mitattuna lähes 8 metriä ympärysmitaltaan. Sen arvioidaan olevan noin 1 000–1 200 vuotta vanha. Suomen suurin eli kiintotilavuudeltaan järein puu lienee Kemiössä kasvava jättitammi, jonka ympärysmitta rinnan korkeudelta on 6½ metriä ja korkeus 28 metriä. Euroopan paksuin metsätammi kasvaa Ruotsin Smålandissa. Puu on ympärysmitaltaan 14 metriä pitkä. Metsätammi saattaa elää hyvin vanhaksi, vanhimmat yksilöt ovat yli 1 000-vuotiaita. Pohjoismaiden vanhimman, Tanskassa kasvavan metsätammen arvioidaan olevan noin 1 800 vuotta.

Levinneisyys ja ympäristö

Metsätammen levinneisyysalue käsittää suurimman osan Euroopasta Kaukasukselle ja Länsi-Venäjälle saakka. Laji puuttuu Islannista, Fennoskandian keski- ja pohjoisosista sekä Pohjois-Venäjältä. Lisäksi se puuttuu Pyreneiden niemimaan keski- ja eteläosista ja Etelä-Kreikasta. Euroopan ulkopuolella lajia kasvaa luonnonvaraisena ainoastaan muutamin paikoin Turkissa ja Iranissa. Metsätammen levinneisyydelle eteläisen rajan antaa tammen tarve viileään lepokauteen, joka ei täyty enää Euroopan eteläpuolella. Metsätammi on Suomen ainoa luontainen tammilaji. Sitä kasvaa runsaimmin niin sanotulla tammivyöhykkellä eli lounaisimmassa osassa maata ja etelärannikolla. Villiintyneenä mutta jo vakiintuneena lajina sitä tavataan Rauma-Tampere-Lappeenranta-linjan korkeudelle asti. Suomessa metsätammi kasvaa kuitenkin levinneisyysalueensa pohjoisrajoilla eikä ole missään päin maata kovin runsas laji. Suomessa laji on usein viljelykarkulainen. Koska metsätammi kasvaa Suomessa pohjoisrajoillaan ja tarvitsee ihmisen apua menestyäkseen kilpailussa esimerkiksi kuusta vastaan. Suomessa metsätammen pahin uhka ihmisen ja kuusettumisen jälkeen ovat keväthallat, jotka vaurioittavat erityisesti nuoria taimia. Suomessa metsätammi tulee kuitenkin hyötymään ilmaston lämpenemisestä ja kostumisesta, ja voi ehkä levitä entistä pohjoisemmaksi. Turun Ruissalo lienee Suomen tunnetuin luontaisesti kasvanut tammisto. Etelä-Suomessa on pitkään siirretty luonnonvaraisia metsätammia puutarhoihin, ja se onkin suosittu piha- ja puistopuu. Etelä-Suomessa metsätammet kasvavat puistoissa ja pihoilla suuriksi, mutta Pohjois-Suomessa ne jäävät usein pieniksi pensaiksi ja paleltuvat helposti kuoliaaksi.                                                                       

Metsätammen  tyypillisiä kasvuympäristöjä ovat lehtomaiset, tuoreet tai kosteat keski- ja runsasravinteiset metsät, jossa se muodostaa usein metsiköitä. Metsätammea tavataan myös kalliokkojen reunamilla ja hietikoilla. Muista jalopuista poiketen metsätammi ei ole vaatelias maaperänsä suhteen, ja se menestyy jopa savimailla, jossa vain harvat puulajit viihtyvät. Turvemaita se sen sijaan karttaa. Metsätammi luo ympärilleen hyvin kauniin, ilmavan ja valoisan ympäristön. Se tulee myös lehteen melko myöhään, joten sen läheisyys antaakin tällöin hyvän, ilmavan kasvualustan kevätkukkijoille, kuten vuokoille, käenrieskoille, imiköille, kevätesikolle ja kiurunkannuksille. Luontaisesti metsätammea levittävät Suomessa muun muassa oravat, närhet, pähkinähakit sekä myyrät ja hiiret. Nämä kaikki keräävät varastoja maahan, ja niihin unohtuneista terhoista saattaa keväällä versota metsätammen taimi. Näiden apujoukkojen ansiosta metsätammet leviäisivät olosuhteiden salliessa melko tehokkaastikin myös tammivyöhykkeestä pohjoiseen, mutta siellä ankarat talvet, kilpailun heikkous muita puulajeja vastaan ja kasvukauden lyhyt kesto rajoittavat levittäytymistä. Myös metsätammella viihtyvä hyönteis- ja eläinlajisto on monipuolinen. Noin 500 hyönteislajia on metsätammesta tavalla tai toisella riippuvaisia. 39 lajia näistä on uhanalaista, monet niistä ovat riippuvaisia nimenomaan lahosta tammipuusta. Metsätammen koloissa pesivät monet lintulajit muun muassa lehtopöllö, uuttukyyhky, telkkä, naakka, sini- ja talitiainen, kirjosieppo, kottarainen ja käenpiika. Metsätammella on paljon juurisieniä. Näistä ehkä makoisimpia ovat tryffelit , joita kasvaa erittäin harvinaisina myös Etelä-Suomessa. Komein metsätammien rungoilla kasvavista käävistä on sen sijaan Suomen alueella uhanalainen häränkieli , jonka tunnistaa hehkuvan punaisesta väristään. Tämä kääpä tuntuukin tunnusteltaessa kielimäiseltä. Häränkieli kasvaa mieluiten vanhojen lahojen tammien rungoilla.

Käyttö

Aikaisemmin metsätammea käytettiin vahvuutensa ja suuren parkkihappopitoisuutensa vuoksi erittäin paljon puulaivojen rakennusaineeksi. Yhden suuren purjelaivan rakentamiseen tarvittiin noin 2000 puuta. Metsätammi oli niin tärkeä strateginen raaka-aine, että se esimerkiksi Ruotsin valtakunnan alueella määrättiin kruunun omaisuudeksi jo 1500-luvulla. Puiden tai jopa niiden taimien kaataminen tai vahingoittaminen oli rangaistuksen uhalla kielletty. Suomessa metsätammen "pakkorauhoitus" jatkui myös Venäjän autonomian aikana aina vuoteen 1886 saakka. Tämän seurauksena Ruotsissa saattaa yhä edelleen tavata keskellä peltoja kasvavia metsätammia. Nuorien metsätammien kuorista on valmistettu aikaisemmin nahan parkitusainetta sekä valmistettu mustaa väriä. Tammen kuori on myös vanha rohdosaine, jota on käytetty muun muassa limakalvontulehduksiin. Kuorirohdos vaikuttaa limakalvoja supistavasti.

Nykyään metsätammea käytetään kovan, ruskean puuaineksensa vuoksi paljon huonekalu- ja koristepuuna sekä parkettina. Suossa tummunutta tammea voi puolestaan käyttää eebenpuun tavoin. Metsätammea käytetään myös puistopuuna. Suomessa se menestyy istutettuna hyvin eteläistä Keski-Suomea myöten. Jalostetuista viljelylajikkeista tavallisimpia on 'Fastigiata' eli kartiotammi. Metsätammen terhot ovat ravintorikkaita mutta maultaan karvaita ja sopivat siksi huonosti ihmisravinnoksi. Niitä on kuitenkin käytetty kahvin korvikkeena, ja ennen vanhaan terhoja syötettiin sioille. Tammenterhojen kaupallinen kerääminen ei ole vieläkään jokamiehen oikeus. Hyvin kasvanut järeä tammitukki on arvotavaraa, ja sitä voi saada Suomen eteläosassa noin 150 vuodessa. Ilmastonmuutoksen voimistuessa nyt perustettavat tammimetsät saattavat tuottaa arvopuuta jo alle sadassa vuodessa. Metsätammen viljelystä on saatu hyviä kokemuksia Etelä-Suomessa, ja sitä voidaan suositella puulajiksi lähes minne vain savikoilta reheville hiekkakankaille. Ainoa ehto kasvupaikalle on, ettei vesi jää seisomaan puun juurille. Esimerkiksi Etelä-Suomen pellonmetsityksessä loivat savikkorinteet ovat ihanteellisia kasvupaikkoja metsätammelle. Puun viljelyssä on onnistuttu hyvin jopa Elimäen korkeudella saakka, mutta parhaiten tukkipuuksi viljely kannattaa lähinnä Pori–Hamina -linjan eteläpuolella. Suomessa tammi on melko harvalukuinen puu, mutta se on ollut muinoin yleisempi. Se tunnetaan mytologiassa keskeisenä maailmanpuuna (Iso tammi) ja noidannuolten synnyssä. Maailmanpuu, Iso tammi, esiintyy myös Kalevalassa.

 

Tiedot haettu Wikipediasta, vihreatsylit.fi, scontent.cdninstagram.com, pixabay.com ja luontoportti.com  23.9.2015