Puulajipuisto

Kotipihlaja

Sorbus aucuparia

puu.jpg     lehti.jpg

Ulkonäkö ja koko

Kotipihlaja on Suomen luonnonvaraisista puista värikkäin. Kesäkuussa (Lapissa heinäkuussa) se kukkii runsain kermanvalkoisin kerrotuin huiskiloin. Kukinto on 8–10 cm leveä kertatasohuiskilo. Se koostuu pienistä, valkoisista, tuoksuvista kukista. Kotipihlajan erottaa muista Suomessa kasvavista pihlajista kapealehdykkäisistä, päättöparisista lehdistä. Syksyllä pihlajan lehdet saavat ruskaväreikseen säästä riippuen keltapunaista, kirkasta punaista, tummaa punaista ja jopa lähes mustaa. Aurinkoisella paikalla lehdet muuttuvat kauniin punaisiksi. Pihlajan marja on kypsänä punainen. Marjat kypsyvät yleensä heinäkuun lopussa tai elokuussa. Syksyllä ja talvella kirkkaanpunaiset marjatertut tarjoavat ravintoa linnuille.

Pihlajaa tavataan sekä puumaisena että pensasmaisena. Pensasmainen kasvu johtuu tavallisesti kasvupaikan varjoisuudesta, maaperän karuudesta tai kasvia syövistä hirvieläimistä. Pihlaja saattaa kasvaa jopa 20 metriä pitkäksi yksittäispuuksi. Suorarunkoiseksi ja karsiutuneeksi pihlajan saa kasvattamalla sitä riittävän tiheässä joko seka- tai pihlajametsikössä. Pihlajan taimet kasvavat aluksi nopeasti, mutta puu jää usein pienikokoiseksi. Suuria ja yksirunkoisia pihlajia tapaa harvinaisina parhailla kasvupaikoilla. Se haaroittuu helposti ja kasvaa usein monen ohuen rungon muodostamana pensaana. Pihlajat risteytyvät helposti, joten erilaisia lajikkeiden välimuotoja  on paljon.

Levinneisyys ja ympäristö

varsi.jpgPihlaja viihtyy multavilla mailla, jossa on kuivaa tai kosteaa, esim. lehdoissa, kangasmetsissä, korvissa tai rannoilla ja kalliojyrkänteillä. Se vaati paljon valoa. Suotuisalla kasvupaikalla pihlaja on nopeakasvuinen, mutta vanhemmiten se on hidaskasvuinen. Pihlajalla on laaja juuristo, joka tekee helposti kantovesoja. Juuristonsa ansiosta se on myrskynkestävä. Pihlaja on levinnyt luonnonvaraiseksi kasviksi halki Euroopan ja se on yleinen kasvi myös Aasiassa. Se kasvaa yleisesti koko Suomessa, aina pohjoisen puurajalle asti. Suomessa kasvaa myös Sorbus hybrida eli suomenpihlaja sekä Sorbus intermedia eli ruotsinpihlaja. Niitä tapaa Lounais-Suomessa. Ahvenanmaalla kasvaa edellisten lisäksi kaunopihlaja (Sorbus meinichii).

Käyttö

Kestävyytensä, lehvästönsä, kukkiensa ja marjojensa ansiosta pihlaja on suosittu puu puistokäytävien varsilla. Pihlajan marjat ovat syötäviä ja sisältävät runsaasti C-vitamiinia, mutta suuren omena-ja sorbiinihappopitosuutensa vuoksi ne ovat sellaisenaan hyvin happaman ja karvaanmakuisia. Niitä on kuitenkin käytetty ravinnoksi jo kauan ja niistä voi tehdä esimerkiksi hilloa, hyytelöä sekä mehuja. Marjat ovat myös lintujen suosiossa. Kansanlääkinnässä pihalajanmarjoilla on hoidettu kihtiä, munuaissairauksia, suolistovaivoja, keripukkia, ruokahaluttomuutta ja verisuonten kovettumia. Nuoria lehtiä voi käyttää myös salaatissa. Pihlaja on suosittu pihapuu.Se kestää karsintaa ja siitä saakin karsimalla sahatavaraksi kelpaavaa puuta. Laadukas pihlajatukki on karsiutunut kolmen metrin korkeuteen. Se on suora ja rinnankorkeusläpimitaltaan yli 20 cm. Pihlajia käytetään suhteellisen paljon myös julkisilla viheralueilla, koska se on pienikasvuinen. Pihlaja on vaatimaton maaperän suhteen ja sillä on koristearvoa lähes ympäri vuoden.

Tiedot haettu Wikipediasta, puuproffa.fi, peda.net ja suomalainentaimi.fi   15.10.2015