Jalot lehtipuut

Saarni voi Suomessa kasvaa 20-metriseksi puuksi. Saarnen kaarna on harmaa ja uurteinen. Oksat ovat jäykkiä ja sojottavat usein viistosti ylöspäin. Saarni on erittäin runsaskukkainen ja sillä on suuret parilehdykkäiset lehdet. Siemen on pitkä ja siivekäs. Saarni on ilmastollisesti arin jalo lehtipuumme.

Punasaarni on nopeakasvuinen puu, joka voi kasvaa levinneisyysalueensa eteläosissa lähes 40 metriä korkeaksi ja rinnankorkeusläpimitaltaan 60–75 senttimetriä paksuksi. Levinneisyysalueensa pohjoisosissa se jää kuitenkin yleensä vain 15–18 metriä korkeaksi ja 45–60 senttimetriä paksuksi.

Suomessa metsätammi kasvaa tavallisesti 10–20 metrin, poikkeuksellisesti jopa 30 metrin pituiseksi. Etelämpänä Keski- ja Länsi-Euroopassa se voi kasvaa 40 metrin pituiseksi ja useita metrejä paksuksi jättiläiseksi. 

Punatammi on tammien (Quercus) sukuun kuuluva puu. Punatammi voi saavuttaa jopa 43 metrin pituuden ja rungon halkaisija voi olla kaksi metriä. Lehdet ovat pituudeltaan 12–25 cm ja teräväliuskaisia. Runko on harmaa ja sileä tai matalauurteinen.

Metsäomenapuu on pieni pensasmainen puu, joka kasvaa enintään 8 metriä korkeaksi. Ulkonäöltään se muistuttaa sukulaistaan tarhaomenapuuta (Malus domestica). Runko on harvoin suora, ja oksat ovat haaraisia ja jäykin orapiikein varustettuja.

Kynäjalava kasvaa yleensä 12–20 metriä korkeaksi puuksi, joka kasvattaa myös juurivesoja. Latvus on leveä ja kupumainen ja oksat kasvavat lähes vaakasuoraan. Kuluvan kesän kasvainranka on tavallisesti karvainen. Kukinta tapahtuu keväällä ennen lehtien puhkeamista.

Tervaleppä kasvaa yleisesti noin 15 m., poikkeuksellisesti jopa 30-metriseksi. Sen tunnistaa myös harmaalepän kuorta tummemmasta kuorestaan, joka vanhalla puulla paksuuntuu kaarnaksi. Suomen suurimmat luonnonvaraiset tervalepät kasvavat etelärannikolla.

Vaahteran parhaita tuntomerkkejä ovat isot 3- tai 5-halkioiset lehdet. Latvus on leveän puolipallomainen. Vaahtera on nopeakasvuinen puu. Vaahtera kukkii ennen lehtimistään keltaisin kukin. Liuskaiset lehdet värittyvät syksyllä keltaisiksi tai oranssinvärisiksi, joillakin jalostetuilla lajikkeilla jopa hehkuvan punaisiksi. 

Kotipihlaja on Suomen luonnonvaraisista puista värikkäin. Kesäkuussa (Lapissa heinäkuussa) se kukkii runsain kermanvalkoisin kerrotuin huiskiloin. Kotipihlajan erottaa muista Suomessa kasvavista pihlajista kapealehdykkäisistä, päättöparisista lehdistä.

Suomenpihlaja eli härkäpihlaja on Lounais-Suomessa kasvavapihlajlaji. Lajin nimesi Carl von Linné. Pietari Kalmin antama nimi S. fennica ei ole kelvannut nimistötieteilijöille. Kuten lajin tieteellinen lajinimi hybrida kertoo, suomenpihlaja on syntynyt kahden eri lajin risteydyttyä.

Mongolianvaahtera kasvaa 3–10 metrin korkuiseksi yleensä pensaan ja puun välimuodoksi ja rungon halkaisija on 20–40 senttimetriä. Mongolianvaahteran kaarna on harmaanruskea ja siihen tulee vanhemmiten matalia halkeamia. Nopeakasvuinen mongolianvaahtera on myös melko pitkäikäinen.

Ruotsinpihlaja kasvaa enintään 10–15 metriä korkeaksi. Se eroaa kotipihlajasta etenkin lehtien muodon perusteella: kotipihlajanlehdissä on 5–6 paria ja lehdykät ovat parittain, ruotsinpihlajan lehdet ovat parihalkoisia tai parijakoisia, joskus harvoin voi lehden tyvessä olla lehdykkäpari.

Hevoskastanjasta tulee 100-120 vuotta vanha, enimmillään 200-250-vuotias. Puu on nuorena melko nopeakasvuinen, myöhemmin hidaskasvuinen. Siitä kehittyy noin 15 m korkea ja jopa 10 metriä leveä avoimella paikalla. Runko haarautuu usein jo 1-1,5 metrin korkeudelta maasta. Runko on nuorena tummanharmaa ja sileä.